keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Sisustuskuume Ikeassa

Ikea on viime aikoina ollut suosiossa ja niin on myös ennenkin. Oon suunnanut tässä tammikuun aikana jo 2 kertaa kohti Ikeaa. Ensimmäisellä kerralla ostettavaa oli huimasti ja rahaakin taas sinne paloi. Ostimme mm. hyllyjä, lampun, pyykkikorin ja kaikkea muuta pientä. Se kerta oli lähinnä tärkeimpien ostamista uuteen kotiin. Olin pitkään ihaillut Ikeassa sellaista valkoita "kukka" lamppua. Sitä on nähty niin monen ihmisten kotona ja se muodostaa kattoon todella nätin kuvion. Mietin/mietimme kuitenkin aluksi onko tämä liian tuttu lamppu, koska sitä näkee kaikkialla. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että se sopii täydellisesti olkkariimme. Lamppu lähti mukaan ja olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, vielä kun se on oman kodin katossa. Se näyttää siis entistä paremmalta kuin kaupassa. Hyllytkin ovat jo seinillä, mutta varsinainen uusi koti postaus odottaa vielä kuvien ottoa. Valo on aina niin huono, kun pääsen kotiin ja otan kameran/puhelimen käteen. 
Kävimme sitten Piian kanssa perjantaina shoppailemassa ikeassa, lähinnä hänen kotiinsa kaikkea mahtavaa. Ikea reissu alkoi minun kohdalla lihapullilla, kakulla ja kahvilla. Tarttuihan minullekin sitten jotakin pientä matkaan. Olen kaivannut pitkään kunnon peiliä, koska uudessa asunnossa sellaista ei valmiiksi ollut. (Kävin viime viikolla paniikissa lainaamassa mummulta ja papalta peilin mummu kysyi olenko tosissani? Että haluan lainata heiltä peilin, mähän sanoin et juu juu en enää kestä ilman peliä.) Muutaman minuutin harkinnan jälkeen löysin edullisen ja halvan peilin Ikeasta, joka tarttui heti mukaan. Mahtuihan se juuri ja juuri autoonkin. Nyt sitten pitäisi mummulle ja papalle palauttaa niiden peili, vaikka ei sillä kuulemma kiire ole. Ikeasta vielä viime metreillä mukaan tuli myös kynttilöitä, sekä tiskirättejä. Nyt peilikin sai paikkansa makkarista ja asun luominenkin on hieman helpompaa, kun näkee itsensä peilistä. 
Olen myös unohtanut kertoa huippu ostoksestani meinaan limen vihreästä rikkaimurista. Pitkään olen haaveillut tästä imurista, mutta hintaa sillä on ollut noin 50€:tä. Nyt muutama viikko sitten se oli Prismassa todella edulliseen hintaan meinaan vain 15 euroa, kaiken lisäksi se on osa sisustusta. 
Piia napsasi musta asukuvan Ikeassa
Kengät: DinSko Angora sukat: Lindex
Housut ja Paita: H&M Laukku: Longchamp
Takki: Mango
Loppuun mun on ihan pakko hehkuttaa mun uusimmista alelöydöistä. Kävin meinaan tänään Tiiriön Seppälässä ja kokeilin viininpunaisia nahkahousuja. Ne oli niin täydelliset, vaikka tietenkin tekonahkaa. Aluksi olin ostamassa vain viininpunaisia, mutta sitten huomasin alennuksen. Kysyinkin myyjältä, että mistä hinnasta tuo alennus tulee. alkuperäinen hinta housuilla oli 50€ ja nyt oli alelapussa 20€, myyjä kertoikin -70% tulevan tuosta 20€:sta. Arvatkaapas ostinko kahdet housut? No tietenkin, en ole hetkeen tehnyt näin hyviä löytöjä. Lopulta ostin siis kahdet tekonahkahousut yhteensä 12€:lla, viininpunaiset ja valkoiset. Ostoksen jälkeen olen ollut yhtä hymyä koko illan, ale löydöt kannattaa. Nyt koiran kanssa lenkille ja sit sänkyyn.
Mardy <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti