maanantai 30. syyskuuta 2013

Muuttolintuja ja Naisten iltaa

No en minä kumminkaan muuttanut, vaan autoin parasta ystävääni muutossa. Viime torstaina hieman pakkailtiin hänen astioitaan ja muita tavaroita, vaikka jonkun verran pakattavaa jäikin. Söimme myös lämppäreitä ja oli kyllä taas hyvää. Sunnuntaina kaikki kumminkin oli saatu laatikoihin ja osaa ehkäpä jo poiskin laatikoista. Ystävät ovat minulle niin tärkeitä, että muutto touhuissakin ystävä tavitsee apua. Kaikki apu minkä pystyn antamaan niin annan. Uskon myös hänen auttavan minua seuraavan kerran, kun mulla on muutto edessä. Minulla vain tuota tavaraa taitaa olla jonkun verran enemmän. Tärkeintä on se, että ystäväni on saatu uuteen isompaan ja nätimpään asuntoon. 

Lauantaina sitten olikin naisten iltaa ja niskahierontaa. Sain myös huollettua pikahuollolla kynteni eli jätettiin sama kuosi. Hieronta oli ihana ja niin oli ilta kokonaisuudessaan. Nappailtiin mamman kans taas hieman asukuvia joista teen sitten oman postauksen tällä viikolla, ehkäpä jo huomenna. Naisten illassa oli mukana kynsihoitaja, hieroja, oriflame-edustaja, Partylite-edustaja sekä Mangneetti koruja edustettiin minä ja mummu. Tarjoiluna oli vielä hieman ruokaa ja kahvia. Olin kotona joskus seitsemän jälkeen ja sen jälkeen oli vuorossa ilta teetä, sekä Dancing on ice ohjelma. Ohjelma oli huippu ja seuraan sitä aivan varmasti, mutta syynä voi olla taitoluistelu taustani. Tuli taas kamala kaipuu jäälle. Olen siis 5-6 vuotiaasta asti käynyt taitoluistelussa, mutta 14- vuotiaana taisin siirtyä muodostelma luisteluun. Kyllä se vaan on hieno laji, vaikka itse sen sitten lopetinkin 16- vuotiaana. Suosittelen katsomaan jos ette lauantaina katsoneet. Ohjelma tulee neloselta suorana 19.30 lauantaisin.



Hieman kuvaa illasta :)

Vielä perjantain asua loppuun:
Mekko: Kirpputorilta
Sukkahousut: Vero Moda
Sukat: Seppälä
Laukku: Longchamp
Kengät: Vagabond


Äippä  ja Minä naisten illassa
Tälläistä minun viikonloppuuni ja mukavaa alkanutta viikkoa lukijani!
Marika<3

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Nyt se on totta...

Meinaan syksy saapui ilman minkäänlaista varoitusta.



Pari viikkoa sitten oli vielä 20 astetta päivällä ja nyt se on max. 7 astetta. Tällä viikolla auton lasitkin olivat jo jäässä. Apua en ole varautunut syksyyn/ talveen juuri mitenkään.. no miten siihen voi edes valmistautua? Minä en ainakaan osaa ikinä juuri valmistautua, mutta kesäkengätkin oli vielä alkuviikosta näkyvillä. Muistaakseni tiistaina ne pakkasin laatikkoon ja nostin vaatehuoneen ylähyllylle. Ei olisi uskonut tämän säätila muutoksen tapahtuvan niin nopeasti, mutta en edelleenkään voi todeta mitään muuta kuin.... totta se on. Perjantaina lehdessä taisi kyllä lukea, että loppu syksystä tulee lämmin. Saas Nähdä? Villasukat ja uggitkin on jo kaivettu esille tai no ainakin lähietäisyydelle. Olen varma siitä, että niitäkin tarvitaan aivan piakkoin jos säät jatkuvat samaan malliin. Tajusin myös etten ole ostanut vielä edes talvitakkia, vaikka onhan minulla takkeja vaikka millä mitalla. Aina täytyisi vaan ostaa uusi, koska jokainen nainen tarvitsee aina jotakin uutta. Oletteko samaa mieltä? 

Synkkää kuin syksyllä.... :)
Muistaakseni viime vuonna laskeuduimme 7.10.2013 yöllä lentokentälle suomeen ja puissa oli vaikkas kuinka paljon vielä lehtiä. Uskoisin ettei samaa nähdä tänä vuonna vaan puut ovat jo aikas paljaita siihen aikaan. Suomessa toisaalta myös rikkautta on erilaiset vuodenajat. Miettikää kuinka kauniita puut lopun kaiken ovat juuri tällä hetkellä ja miksi me suomalaiset emme arvosta niitä tarpeeksi? Moni ulkomaalainen katsoo puitamme ihmeissään, että mitä niille oikein tapahtuu. Miksi lehdet ovat noin kauniin värisiä? Talvi on monelle erikoinen vuoden aika, moni luulee meillä olevan aina vain talvi ja lunta. Moni tulee Suomeen katsomaan lunta ja meidän mielestä ei talvea tarvisi ollenkaan. Minä ainakin arvostan vuodenaikojakin, mutta enenmmän niitä osaisi arvostaa jos olisi vuoden vaikkas poissa Suomesta. Minä ainakin ikävöisin sitä joulun tunnelmaa, kuinka paljon toisaalta odotankaan joulua? Odotan sitä todella, vaikka paukkupakkaset eivät ole ihan mieleeni. Yksi hyvä kuitenkin pakkasissakin on, meinaan saa pukea lämpöiset UGG:it lämmittämään jalkoja. Eletään nyt kumminkin tätä hetkeä ja nautitaan elämästä sekä säästä juuri sellaisena kuin se on. :)

Minä ainakin yritän nauttia,
 vaikka valitankin kuina paljon vaatetta päällä pitää jo olla. 
Xx Marika

torstai 26. syyskuuta 2013

Tyylini eilen 25.9

Eilen bodybalancen jälkeen oli mukava taas istahtaa koneen ja tee kupin ääreen. Alkaa raapustamaan tänne kunnon asukuva postausta, vaikka toisaalta olisin vain voinut lösähtää sänkyyn. Olokin on jo parempi ja samoin mieli, elikkäs ei muuta kuin terveyttä kohti. Olen muutaman ajastetun postauksenkin saanut aikaan ensiviikolle, toivottavasti aiheet miellyttävät teitä. Viimein saan teille taas kunnon asukuvia. Kuvaajani saapui taas kylään(Äitini) ja saimme onnistuneet asukuvat jälleen kerran. Oi kuinka rakastankaan pukeutua ja koota asua aina iltaisin. Hämeenlinnassa oli eilen aamulla +1 aste ja näin ollen viime vuonna hankkimani nahkasaappaat pääsivät pitkän tauon jälkeen jalkaani. Louis Vuitton sopii saappaisiin upeasti ja näiden ympärille sitten asua lähdinkin kokoamaan. Myös Guess:iltä hankkimani kaulaliina pääsi kaulalle lämmittämään. Päällä näkyvä takki lukeutuu myös syksyn ja talven lemppari vaatteeseen. Uusi hiusväri on kyllä todella mieleeni. <3




Kaulaliina: Guess
T-paita: LOFT
Musta paita: Vero Moda
Housut: H&M
Takki: Mango
Laukku: Louis Vuitton
Korut: Magnetix Wellness
Kengät: Les Tropéziennes par M Belardi
Jos teillä on jotakin postaus ideoita ehdottakaa toki?

Loppuviikoksi onkin hieman pakkaus apua muutossa, sekä kiva naistenilta tiedossa.
Nyt tämä tyttö matkaa kohti sänkyä ja kauniita unia!
Marika<3

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Syksyn Shoppailu Unelmia

Minun on jo pitkään pitänyt kasata minun syysmuodin 
ehdottomat hankinnat tänne blogiin. En vain vielä ole ehtinyt 
sitä tekemään. Nyt sain viimein kasattua ne ehdottomat 
hankinnat syksyyn. Osa hankinnoista tulee toteutumaan, 
mutta osa jää vaan hautumaan unelmiini. 

Tämän syksyn ehdoton juttu on mielestäni nahkahousut, 
ovat ne sitten aitoa tai ei. Nahkahousuilla saa asuun 
erilaista kontrastia, yhdistämällä ne vaikka kivaan svetariin. 
Nahkahousut toimivat myös viileinä bileiltoina, eikä kuumuuskaan 
kyllä haittaa. Itselleni ensimmäiset tekonahkahousut on 
hankittu 2011, mutta ne ovat pääseet jo hajoamaan. 
Tällä hetkellä kaapissa komeilee kahdet tekonahkaisethousut,
 mutta tarkoitus olisi kappiini vielä yhdet hankkia.
 Laitan hieman kuvia hyvistä ja edullisista vaihtoehdoista.

1. H&M Tekonahkahousut 19,95€
2. Vila tekonahkahousut 39,95€ Nelly.com
3. H&M Tekonahkahousut 29,95€
Seuraavana hankintana olisikin sitten se äsken jo mainitsemani 
svetari. Löysin kivoja vaihtoehtoja nettikaupoista, 
myös aikas edulliseen hintaan. Suosikkeihini kuului
myös muutama hieman arvokkaampi valinta. Kaikki ovat
kuitenkin mielestäni omalla tavalla rentoja ja hyvä yhdistelmä
esimerkiksi juuri noille nahkahousuille. Tietysti svetarin voi
myös yhdistää esimerkiksi. farkkuihin ja nilkkureihin. Näin
itse olen ajatellut svetarin pukea tänä syksynä.

1. Zoe Karssen 99,95€ Nelly.com
2. Noisy May 39,95€ Nelly.com
3. Sisters Point 37,95€ Nelly.com
4. Jacqueline de yong 16,95€ Nelly.com

Ostoslistan kärjessä komeilee myös nätit Niken lenkkarit/Kuntoilukengät,
jotka toimisivat lähinnä hyvinä kävely kenkinä. Kengät toisivat
myös kivan sporttisen piristyksen joihinkin asuihin. Kengät voisi 
yhdistää farkkuihin tai nahkahousuihin. Näitähän on vaikkas 
minkälaisia, kannattaa käydä tutustumassa.
Itse ainakin uskon näiden olevan myös hyvät jalassa


1. Nike 114,90€ Sportamore.fi
2. Nike 124,95€ Zalando.fi
 Vielä lempparihousuni Dr.Denim Plentyt.
Housut ovat aivan mahtavat ja varmasti sopivat jokaiseen
kroppaan. Omat housuni ovat jo niin haalistuneet, että
uudet olisi piakkoin hankittava. Housuja on kolmea eri mallia,
minulla on niistä kahta. Plenty on hieman korkeavyötäröinen 
hyvin istuva malli. Kissy taas on matalavyötäröinen malli,
joka ei minun kropalleni ainakaan kovin hyvin istunut.
Hankinnassa olisi myös joku kiva rento jumpsuit. Itselläni
on pari jumpsuittia, mutta kesä versiona. Nyt siis olisi 
hankinnassa jumpsuit, jossa olisi sekä pitkät hihat että
lahkeet. Löysin täydellisen Nelly.com:in sivuilta, voi 
olla että tilaus lähtee pian menemään. Tietenkin on taas 
näkeminen, että sopiiko jumpsuit minulle.


1. Dr.Denim Plenty 44,95€ Nelly.com
2. Sisters Point 54,95€ Nelly.com
Minulta löytyy myös UGG:eja muutamat, mutta tänä
talvena haluaisin kovasti joko mustat tai ruskeat
Classic Tall malliset UGG:it. Katsotaan raaskinko
niitä talveksi ostaa.


UGG 349,95€ Nelly.com


*Postaus sisältää linkkejä verkkokauppoihin

Siinä syksyn ostoslista. 
Oliko joku erityisesti teidän mieleenne?

Marika :)



tiistai 24. syyskuuta 2013

Yksinkertaista, nauti

Lupasinkin jo aiemmin jakaa ohjeen lämppäreihin. Olen ennen vaan lätkäissyt vaalealle paahtoleivälle hieman kinkkua, juustoa ja ketsuppia. Viimeksi sain idean kummitädiltäni, miten niistä tuleekaan vielä maukkaampia. 
Hintaa leiville tulee varmaankin sellainen 7€-10€ täytteistä riippuen. 
Tietysti riippuu kuinka monta leipää kerralla teet, niin aineet voivat riittää toiseenkin kertaan. Nämä ovat mielestäni mahtava iltapala tai vaikkasta päivällinen salaatin kera. 

Ainekset
Täysjyvä paahtoleipää
Oliiviöljyä
Ketsuppia (halutessa)
1 Tonnikalapurkki
1 Kinkkusuikaleet pussi
1 Salamisuikaleet pussi
1 Tomaatti 
1 Sipuli
1 Juustoraaste pussi

Ohjeet
Olemme tehneet kerralla noin 8-10 leipää ja puolet aineista
 riittävät niihin hyvin. Uskoisin aineiden riittävän hyvin noin 20 leipään, 
kun ei paksua kerrosta leivän päälle laita. Tarjoilin viime viikolla 
leipien kanssa fetasalaattia, joka oli hyvä lisä leipien kanssa. 


-Pilko sipuli ja tomaatti sopiviksi paloiksi
- Sekoita salami, kinkku, sipuli, tomaatti ja tonnikala kipossa sekaisin.
- Lisää seokseen tee lusikallinen öljyä
- Laita leivät pellille ja sipaise jokaiseen leipään öljyä esim. pullasudilla
- Laita halutessasi ketsuppia lisäksi leipiin
- Lisää täyte lusikalla leipien päälle
- Laita viimeiseksi juustoraaste
Valmista uunissa 200 asteessa noin. 10-15 min.
- Syö ja nauti

Valmiina, unohdin melkein kuvan napata.
Kokeilkaa ihmeessö, itsellekin tuli nälkä tätä kirjoittaessa.
Xo Marika 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Hiuksieni uusi tyyli

Viimeinkin saan esitellä teille mun uuden tukan. Tukassa ei suurta muutosta mallissa tapahtunut, mutta väri sai aivan uuden ulottuvuuden. Hiukset värjättiin toiveideni mukaan liukuvärjäten. Minua hieman jännitti, että tuleeko niistä nyt hyvät ja minulle sopivat. Ystäväni kävi kotona värjäämässä hiukseni, kun olin värin pessyt pois sain kokea värjäyksen tuloksen. Ai että näistä tulikin upeat ja erilaiset mitä minulla on aiemmin ollut. Mä olen ollut ennen viime joulua aina suhteellisen vaalea hiuksinen tummilla raidoilla, mutta viime marraskuussa mun oli mahdollista saada kupariset/punaiset hiukset. Kaverini teki opinäytetyötä ja päätin suostua, koska olen alunperin punatukkainen. Olihan se suuri muutos, mutta siitä asti olen tästä väristä tykännyt. Ajattelinkin laittaa teille kuvaa ennen ja jälkeen myös ystäväni opinäytetyöstä, sekä tietysti muodonmuutoksestani. Viime kerralla laitettiin värin lisäksi vaaleita raitoja, nyt idea oli aivan toinen ja onnistunut. Otin teille ennen ja jälkeen kuvat, jotta ero näkyisi paremmin. Ystäväni nappasi minusta pimeellä eilen muutaman asukuvan. Kuvista tuli kohtalaisen hyviä, mutta kai se on seuraavaksi hankittava kunnon kamera. Sain myös hänen kissastaan todella söpön kuvan, vaikka vihaankin kissoja hieman. Ystäväni kissoita olen ruvennut jo hieman tykkämään, vaikka allergia rajoittaa aikas paljon. 

Nyt kuvasaldoa hiuksista, sekä eilistä asukuvaa:

Ennen ja jälkeen kuva

Kuvaa hiuksista vielä molemmilta puolilta
Ennen ja jälkeen opinäytetyön

Asukuva eiliseltä
Takki: Mango
Paita: Only (uusi)
Housut: H&M (uusi)
Kengät: Vagabond
Laukku: Guess


On se suloinen :)
Oliko uusi lookki mieleenne?
Nyt seuraamaan erilaiset äidit sarjaa!
Marika <3

Flunssa Flunssa pahempi Flunssa

Voi miksi tämä flunssa ja poskiontelotulehdus ei ota loppuakseen. Aamulla heräsin töihin ja kaktus oli kurkussa. Ajattelin juovani kupin teetä, mutta ei sekään helpottanut. Päätin jääväni kotiin lepäämään ja juomaan teetä täksi päiväksi. Olo on kamala, eikä tunnu helpottavan millään. Nyt ei auta kai muu kuin lepääminen. En vain jaksaisi enää tätä flunssaa ja järkyttävää oloa, joka paikka on tukossa ja kipeä. Tämä oli vain tämän päivän välipostaus olostani ja illalla sitten hiukseni ovat postaus aiheena. Olen kyllä niin tykännyt uudesta hiusväristäni, palaan! 





Marika :)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Malttakaa odottaa

Heissan sohvan pohjalta! Malttakaa vielä huomiseen odottaa tukka postausta. Tänään äippä saapui Turkista ja ajelin siis lentokentälle veljieni kanssa. Viikonloppu on kulunut rauhaksiin. Kävimme perjantaina katsomassa Sibelius Fantasiaa Hämeenlinnan torilla ja viinilasillisilla kullan kanssa uudistetussa Torin Panimossa. Kyseinen "baari" on mielestäni suosikki seurustelupaikka Hämeenlinnassa. Sibelius Fantasia oli upea. Kuorot esittivät Sibeliuksen musiikkia ja tanssioiden lisäksi valoshow oli mitä hienoin. Hämeenlinna oli tullut koloistaan ja torilla nähtiin kaikkea vauvasta vaariin. Tori oli täynnä ihmisiä, vaikka tietääkseni samaa fantasiaa on esitetty kolmena aiempana vuonna. Kuvia löytyy varmasti Googlesta hakusanalla Sibelius fantasia, jos haluatte katsoa. Lauantaina sitten ajelin jumboon vantaalle, koska kaikki olimme erehtyneet päivästä ja luulimme äidin tulevan jo kotiin. Toisin sanoen siis hukka reissu, vaikka löysinhän kivan neuleen ja pillihousut. Kävin myös illalla viinilasillisella ystäväni kanssa ja oli todella mukavaa. Otimme myös muutaman kuvan asustani, mutta oli jo hieman pimeää. Tänään vielä rakkaan ystävän kanssa ilta teetä, sekä jutustelua. Ystävät <3 Liitän kuvan silti tähän :) Uusista hiuksista siis lisää huomenna!

Tästä kuvasta ei järin saa selvää, mutta
Kuvassa päälläni on zarasta ostettu valkoinen
"silkki"paita ja ihana Mangosta viime keväänä
ostettu takki. Jalassa Vagabondin kiilakorot ja
Jumbosta mukaan tarttuneet housut.
Anteeksi huonot kuvat!





Hieman esimakua tukasta.
Hyvää sunnuntai iltaa <3
Xo Marika

lauantai 21. syyskuuta 2013

Minun viikkoni on tehty kuvista

Mietin pitkään kirjoitanko teille menneestä viikosta vai
lykkäänkö ison pinon kuvia? Päädyin kuviin, jotta jokainen
voi nauttia blogistani viikonlopun kiireistä huolimatta. <3
Näin ollen lopetan selitykset sikseen!
Yritän huomenna saada aikaan postausta
uusista hiuksista(niin kun kuvassa näätte kamalan juurikasvuni),
sekä siitä miten teimme viime
viikonloppuna lämppäreitä (Lämpöisiä voileipiä).
Tarkoituksena olisi myös saada kunnon asukuvaa 
ystävän kuvaamana :)

Sain hauskan tilannekuvan meistä autossa.
Huono hiuspäivä? Ei kai, tuuli tuiversi ja oli kylmä.
Pipo lämmitti mukavasti sisällä, sekä ulkona.
Pontso taisi nauttia siitä, kun mamma oli sen "seurana"

Aamupalaa töissä torstaina.


Löysin meistä kuvan isäni tupareista mitä ei
ole tullut vielä julkaistua <3
Perjantain Asu:
Paita: Seppälä
Tekonahkahousut: Zara
Kengät: Converse
Huivi: H&M
Laukku: Longchamp
Torstain Asu:
Pipo: H&M
Kaulaliina: H&M
Paita: Benetton
Neule: H&M
Housut: Zara
Kengät: Converse
Laukku: Longchamp

sairastelu päivät koos-
tuivat teestä, sekä
lehtien lukemisesta.
Lepäämistä unohtamatta.


















Ihanaista lauantai iltaa
Marika<3

perjantai 20. syyskuuta 2013

Synttärit ja mahtavaa seuraa

Viimeinkin kerron teille hieman viikonlopun synttäreistä kuvien kera. Postaus hieman venähti tuon sairastelun takia, mutta tässä se nyt on.
 Kerta kaikkiaan on mahtava viikonloppu takanapäin, näin ollen myös flunssa. Lauantaina oli siis hyvän ystäväni synttärit, oli muuten mahtavat kekkerit. Tarjoilut olivat mahtavat ja tutustuin uusiin ihmisiin. Oli hienoa kuinka paljon löytyi juteltavaa uusien ihmisten kanssa. Alkuillasta monet viettivät aikaa terassilla, mutta minä pysyttelin sisällä flunssan pahenemisen pelossa. Toisinhan siinä sitten kävi kun flunssa pahentui, mutta hauskaa oli. Illan aikana joimme, juttelimme ja soitimme musiikkia. Pojat kävivät myös saunassa ja paljussa, mutta tytöt jättivät ne suosiolla väliin. Meillä kun olisi ollut pieni laittautuminen paljun ja saunan jälkeen :) En muista koska tuollaisia "kotibileitä" on viimeksi pidetty, paitsi meillä. 

Mielessäni oli esitellä teille ruokatarjontaa ja kuvasaldoa illasta.
Kurpitsa oli kaiverrettu ja sinne sisään tehty maittavaa salaattia.
 Minusta idea oli todella hyvä ja hauskan näköinen.
Sekä tietenkin maukas, vaikkaitse katkaravuista en pidäkään.
Kakusta tuli myös napattua muutama kuva.
Kakku oli myös todella hyvän makuinen,
eikä yhtään liian makea.
Kaikki tarjottava teki todella hyvin
kauppansa vieraiden kesken.
Ajattelin seuraavaksi hieman laittaa kuvaa illan asustani, sekä huulistani. Toteutin huulimeikin Oriflamen huulipunakynällä, joka on päässyt suosiooni tavallisten huulipunojen sijaan. Värisävy jota käytin huulissani oli Electric red, väri toi mielestäni säväyksen kokonaisuuteen. Asuni koostui jakusta, joka pääsi ensikertaa käyttöön. Jakku on todella näyttävä, joten rinnalle piti löytää jotakin suht. simppeliä. Jakkua olin pitkään ihaillut Cubuksessa, mutta hinnan vuoksi se jäi hankkimatta. Kevään alennusmyynneissä jakku osui silmääni -50% alennuksessa ja vielä oikeassa koossakin. Joskus odottaminen kannattaa, vaikka välillä se voi myös kostautua. Asussa olevan Guess:in t-paidan olen löytänyt joskus Hämeenlinnasta kirpparilta noin 5 eurolla. Paita on ollut kovassa käytössä ja pysynyt todella hyvässä kunnossa.
Linkki käyttämääni huulipunakynään
minulta kynää löytyy myös muutamassa eri sävyssä.
http://fi.oriflame.com/products/product-detail.jhtml?prodCode=26569
Jakku: Cubus
Paita: Guess
Housut: H&M
Kengät: Bianco
Lahja ystävälleni

Siinä kuvaa vielä sankarin kanssa <3

Juhlissa tarjolla oli myös boolia, mutta minä tyydyin valkoviiniin.
Kyllä voin kaikille viinin ystäville suositella puolikuivaa Kungfu Girl viiniä.
Viini on käsittääkseni saanut joskus vuonna 2012 parhaan viinin tittelin.
 Tämä viini on vielä USA:sta, josta ei yleensä hyviä viinejä tule.
 Linkki tuotteeseen:
Siinä taisi olla juhlista otetut kuvat tällä kertaa
Mukavaa viikonloppua:
Marika :)