lauantai 7. syyskuuta 2013

Uusi työ ja uudet tehtävät

Ensimmäinen työviikko sujui hyvin ja nopeasti. Mulla on mahtavat työkaverit, sitä osaa kyllä nyt arvostaa. On kyllä mahtavaa kun tykkää työstä niin jaksaa paremmin.
Maanantaina oli aikainen lähtö Joensuuhun. Olimme joensuussa kolme päivää, joka illalle tuntui olevan jotakin ohjelmaa. Maanantai iltana kaikki olivat aikas väsyneitä, aikaisesta herätyksestä johtuen. Mä en suostunut jäämään hotelliin kyhnöttämään, joten suuntasin kohti kauppoja. Kävelin ympäri Joensuun kauppoja eikä mitään oikein löytynyt. Lopulta päädyin hyvään ratkaisuun ja lähdin arnoldsiin donitsille. Tiistaina päädyimmekin työkaverin kanssa käymään lounaan jälkeen ihanassa sisustuskaupassa, sieltä tarttuikin mukaan iso pussillinen tavaraa. 
Tyyny: Lexington 20€
Pyyhkeet: Gant 12€/kpl
Muki: 9,90€/kpl
Tiistaina kävimme Kreetalaisessa lounaalla, oli kyllä hyvää salaattia. Kävin myös heti töiden jälkeen muutamassa kaupassa ja löysinkin jumppapaidan, sekä housut. En ollut ikinä kuullut kaupasta nimeltä Carlson, josta löysin housut ihan pilkkahintaan. Oletteko te? Sovin työkaverini kanssa, että menemme tiistai iltana käymään suurella kirppiksellä Joensuussa noin 4km keskustasta. Oli mahtava ilta ja aurinko paistoi, sekä ostettavaakin isolta kirpparilta löytyi. Tuotteet olivat edullisia ja myyntipöytiäkin oli todella paljon, emme tunnissa niitä ehtineet edes kaikkia katsoa. Lähdimme taksilla takaisin hotellille, koska meillä oli treffit sovittuna klo.20.00 naisten kesken Amarillossa. Söimme pientä purtavaa, joimme viinilasilliset ja höpöttelimme kaikenlaista. Ysin jälkeen taisin olla omassa huoneessani sivusilmällä seuraamassa julkkis BB:tä, joka oli minusta aika floppi. En tuntenut melkein ketään ja muka julkkiksia, no olihan siellä Andy ja Frederik. :)

Housut: Carlson 14€
Jumppapaita: Adidas 15€

Nachoja ja salaattia Amarillossa
Kirppari ostoksia
Vasemmalla neule: Gina 1€
Lila jumppapaita: Adidas 3€
Oikealla neule: Esprit 2€
Keskiviikkona olikin sitten aika lähteä viimein kohti kotia, vaikka työmatkalla oli mukavaa niin tykkään kyllä kovasti olla kotona. Taidan olla sellainen kotihiiri välillä. Ennen lähtöä Hämeenlinnaan poikkesin vielä BikBokissa, koska edellispäivänä myyjä kertoi uusien tuotteiden tulevan keskiviikkona. Löysinkin sitten kivan peplum paidan 3/4 hihoilla, olihan se sitten ostettava. Hain vielä evääksi bussimatkalle Arnoldsista pienen kinuski donitsin, koska Hämeenlinnassa Arnoldsia ei ole. Minulle tuli kotimatkalla huono olo bussissa, joten ensi kerralla suuntaankin Joensuuhun junalla. Seuraava työmatka koittaakin jo reilu viikon kuluttua. Matkalla kotiin pysädyimme ABC:lle, jossa oli pieni sisustuskauppa. Löysinkin kaupasta kivan lyhdyn kotiin viemisiksi.
Uusi lyhty palamassa, sekä
teetä uudesta mukista.
Mukaan kirpparilta tarttui myös pontson
rodulla varustettu kyltti. Niin hieno en oo
ennen tällästä nähny <3
Nyt on nautittava aurinkoisesta viikonlopusta ja päivän asukuvaakin tänään vielä tulossa. Viikonloppuja!

<3 Marika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti