perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulu kolkuttaa..

...OVELLA
Voi kun aika viiltää ohi silmien kovaa vauhtia. Enää yksi työpäivä jäljellä nimittäin maanantai, sitten alkaakin loma ensi vuoteen saakka. Jouluun kuuluu kinkun paistoa, joka muuten käytiin eilen hakemassa Cittarista. Löydettiin Pouttun 7kg juhlakinkku potkalla, se on varmasti hyvää. Kinkku on oikeestaan tänä jouluna ainut joka tekee joulun lahjojen lisäksi omassa kodissa. Onneksi vietämme lähinnä joulua sukulaisten luona maijaillen. Aattona on tietysti "anopilla" perinteinen joulupuuro, jonka jälkeen suunnataan hautausmaa keikoille. Iltapäivällä olisi sitten jouluruoka meidän mummulla, jonka jälkeen mennään katsomaan serkkuni ilmettä. Serkulleni tulee meinaan aattona joulupukki, on hienoa et suvussa on vielä pieni tyttö. Serkun kautta pystyy vielä elämään sen joulun innostuksen, koska tänä vuonna joulu fiilistä ei vain ole. Tiedä sitten mistä fiiliksen puuttumminen johtuu. Onko se kenties muutto? Vanheneminen? Vuonna tapahtuneet asiat?  Joulupäivänä olemme sitten yleensä käyneet Jarnon sukulaisilla jossa menee koko päivä ja tänä vuonna olen luvannut startata pienelle baari kierrokselle Riinan kanssa joulupäivän yönä. Emme olekaan hetkeen ehtineet juhlia, mutta tammikuussa sitten koittaa jo tuparit. Tietenkin tammikuussa koittaa myös se vanhenemisen päivä, mutta lykkään tämän ajattelua vielä.

Töissä seinää koristaa erivärisiä tähtiä.
Viikko on kulunut liikkuessa, ostoksilla ja pakkaillessa. Meillä oli tiistaina tuolitanssin ja my flown:n pikkujoulut, jossa esitimme meidän tanssimme. Uskon että tästä on tulossa materiaalia My Flown sivuille mutta odotellaan sitä ja linkitän sitä tänne jos tulee. Ensi vuoden puolella ajattelin hommata itselleni tuolin kotio jolla pystyy tanssimaan niin teen pientä postausta tuosta kuluttavasta ja mukavasta liikunta/tanssi muodosta. Itse olen ainakin ihan hurahtanut. Salilla on taas pitkästä aikaa tullu käytyä, niin hieno olo kun on taas viimein päässy sinne ja saanut lihakset kipeiksi. Eilen sitten käytiinkin mummulla ja papalla Jarnon kanssa saunomassa ja syömässä. Mummun ja papan koti on minulle kuin oma koti, enää en siellä niin usein ehdi käymään. Sitten kun sinne eksyn niin vietän siellä useamman tunnin ja Jarnokin siellä viihtyy. Kesät mennään aina pihalla ja talvella sitten ennemminkin sisällä. Sauna rentoutti kyl kunnolla, mulla on meinaan ollu kova stressi. Tapanani on aina vaan siirtää stressiä en halua uskoa et tuo asia on stressaamisen asia. Näin ollen siirrän ja kerään stressiä, sitten kun se rupeaa tulvimaan olen niin kiukkuinen useamman viikon. Lopulta se purkautuu yleensä itkuun, mutta senkin sai pois alta näin ennen joulua ja muuttoa. Töissäkin on riittänyt homaa, niin kuin myös kotona. Onneksi se loma alkaa ja muuttokin lähenee, ehkä sen jälkeen voin rauhottua ja keskittyä kodin laittoon. Tänään suuntaamme mamman kanssa taas kynsihuoltoon espooseen. 

Uudet Dr. Denimit Nelly.com:ista

Mukavat Joulun Odotukset jo näin etukäteen.
Mardy :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti