sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Uutta ilmettä hiuksien avulla

Hiukseni siis saivat aivan uuden ilmeen torstaina. Olen noin vuoden verran ollut punapää ja pitänyt väristä. Nyt kuitenkin kampaaja ystäväni kanssa ruvettiin miettimään olisiko uusi väri ruskea? No koko loman asiaa puiden, päädyin et torstaina kampaajan tuolissa pistetään ruskeaa. Jännitti, pelotti ja mietitytti sopiiko väri minulle. Nyt kuitenkin värin päähän saaneena olen sitä mieltä, että sopii paremmin kuin hyvin. Silmäni ja ihoni tulevat aivan eritavalla esille. Hieman ongelmia vaan ollut tottua kun katsoo peilistä, et minähän sillä olen tummalla tukalla. Sonja sai upean värin hiuksiini ja olen todella tyytyväinen. Tässä pysytään taas ainakin hetki. Iso kiitos siis Sonjalle, joka sai tukastani upean ja luotinkin alusta asti et upee siit tulee. Nyt vain täytynee totutella uuteen väriin. Mitä mieltä te olette onko uusi väri sopiva minulle? Itse olen tosiaan tyytyväinen, vaikka ei punaisessakaan vikaa ollut. Hieman vaihtelua elämään ja ulkonäköön. 
Siinä hieman uutta ja vanhaa eri valaistuksissa :)
Viikko kului matkasta palautuen ja viikonlopusta nauttien mukavien ihmisten kanssa. Viikonlopusta ja reissusta lisää ensi viikolla. En ole vieläkään ehtinyt kuvia purkamaan lomareissulta koneelle, joten postaus voi hieman venyä. Kuitenkin lomasta lisää on luvassa. Nyt nauttien sunnuntaista ja valmistautumista huomiseen työpäivään.
Marika <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti