perjantai 15. marraskuuta 2013

Joulukin lähenee kovaa vauhtia

Joulu se vaan lähenee hurjaa vauhtia, juurihan puut olivat kauniissa ruskassa. Aika juoksee kovaa vauhtia. Yleensä olen jo tähän aikaan ostanut jo osan joululahjoista tai ne ovat ainakin jo suunniteltu mitä kellekin ostan. Tällä hetkellä tilanne on kuitenki aika pelottava, meinaa en ole ostanut yhtäkään lahjaa enkä edes miettinyt mitään. Voi olla et tänä vuonna tää menee panikoimiseen, mutta kortit päätin tilata ifolorilta. En minä monelle korttia lähetä, mutta saapahan joulupaketteihin sitten. Se siitä joulusta, yritän vielä pitää sen pois mielestäni.
 Olette varmaan miettineet miksi en ole lauantain reissusta juuri mitään paljastanut? Tämä johtuu siitä että olen järjestänyt Jarnolle yllätys reissun ja en sen takia täälläkään ole enempää paljastanut. Saatte kyllä lauantaina tai sunnuntaina ajastetun postauksen asiasta. Alkuviikko on kulunut mukavasti. Eilen kun menin kotiin oli pirun kipeä olo ja sitten olinkin jo viltin alla villasukat jalassa. Maanantai iltana tuli kauan odotettu Erilaiset Äidit jakso. Oli aivan mahtava päätös sarjalle. Taas oon saanu jonkunmoisen flunssan ku nokka vuotaa koko ajan. Kynttilät palamaan aina heti kun pääsee kotiin. Tämä vuodenaika on inhottava koska kun menen töihin on pimeää ja kun tulen töistä on pimeää. Jostakin sitä virtaa vain tulee, juuri tiistaina olin intona tuolitanssissa. Olenkin nyt ihan tällä tai ensi viikolla ajattelut tehdä siitä postausta. Tämä postaus taitaa olla hieman tälläistä hömppää ja normi arkea. Mulla on myös pikkujouluja ennen 5.12 varattu kampaaja, jotta saan jonkun kivan kampauksen pikkujouluihin. Täytyy aina panostaa, koska pidän pikkujouluista. Siellä tutustuu työkavereihin, joita muuten ei pakosti nää. Muutenkin ohjelmaa ja ilmainen jouluruoka, niin miksipä ei. Mekkoa ei ole vielä löydetty, mutta se on reissussa se tärkein mikä on löydettävä. Tiistaina käytiin lounaalla Anskun ja Äipän kanssa Pancho Villassa, oli todella mukava lounas hetki. Kerrankin muistin ottaa kuvan annoksesta. Eilen sitten Helsingissä ja työkavereiden kanssa shoppailua ennen junaan lähtöä. Itse löysin nätit kengät Monkista ja työkaverit löysi sit pikkujouluvaatteet. Mahtava päivä kaikilta osin. Huomenna olisi sitten lähtö reissuun, toivottavasti saadaan matkatavarat. Pirun lakko! Tänään vielä ystävien näkemistä ja etutukan leikkaus <3




Mulla on kyllä kamala matka/lomakuume :)
Mukavaa perjantaita!
Marika<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti