sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Girls Night Out


Ajattelin näin darrattoman sunnuntain kunniaksi palata viime viikonloppuun. Avomieheni starttasi poika porukalla jo perjantaina aamusta kohti Oulua. Mulla oli viikonlopuksi kovasti ohjelmaa ja perjantai ilta alkoikin sitten tyttöjen illalla. Olin kutsunut ystäviä paikalle, mutta vain kolme pääsi tulemaan. Ei se menoa haitannut, joten kiitos tytöille. Kokkailin hieman tonnikalasalaattia ja kävin hakemassa pientä suolaista. Alkossa piti myös käydä ja ylläri ostin valkkaria. Olen löytänyt huippu viinin, joka on voittanut myös parhaan viinin palkinnoin 2012 (Kung fu girl). Viini maistui koko illan ja myös ruoka. Katsoimme Vain Elämää, kuunneltiin musiikkia ja pelattiin Aliasta. Parhainta oli tietty se et voitin ensimmäisen kerran aliaksessa. :) Olen siinä aika huono, mutta tällä kertaa onnisti. Suunnistimme kolmen tytön voimin vielä puolen yön aikaan Hämeenlinnan Londoniin. Taisimme tanssia siellä kolmeen asti ja sitten taxilla vain kotia kohti. 
Siinä hieman kuvasaldoa illalta, hieman huono laatu.
Olimme suunnitelleet et huomenna uudestaan, mutta aamulla kun heräsi siihen totuuteen ja järjettömään päänsärkyyn mieli muuttui kummasti. Emme päässeet edes aamu brunssille, koska olo oli niin kamala. Se päivä menikin sitten sohvalla viltin alla, mutta illalla starttasin ystäväni äidin synttäreille (kylläkin selvin päin). Meillä ei ollut illalle suunnitelmaa, mutta piipahdimme Tampereella Fatladyssä yhdellä. Baari oli kiva Hämeenlinnan baareihin verrattuna. Olimme yöllä kotsassa ja hauska ilta ihan selvinkin päin takana. Sunnuntaina sitten olinkin luvannut lähteä mummun ja äidin kanssa Willaan Hyvinkäälle. Löysin pari neuletta en muuta, mutta arvatkaapas mitä päätäsärki edelleen. Olin aivan kuollut ja flunssakin vielä päällä. Kotiin tullessa menin päikkäreille ja odottelin kultsia kotiin. Päätin vielä kumminkin lähteä mummulaan saunaa, joka rentoutti kyllä mukavasti. Kaikin puolin erilainen viikonloppu, yleensä aina kyhnään himassa jos mies ei ole kotona. Tajusin että välillä tällaiset viikonloput tekee ihan hyvää molemmille ja parasta tietty et molemmilla oli hauskaa.  
Kokeiltiin äitin kanssa tollasia... Oli hauskaa
Kengät: Vagabond Housut: Dr. Denim Paita: Vila

Kuulumis postaus nyt sitten jäi, mutta lupaan senkin ensi viikolla toteuttaa. Tämäkin viikonloppu on ollut huippu ja palaan vielä tähänkin viikonloppuun. Juuri kävin ostamassa uudet matot ja kohta lähden ottamaan ripsipermanenttia. Kuvia siitäkin sitten laitan lähiaikoina. Kiitos lukijoille ja mukavaa sunnuntain jatkoa. Marika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti