perjantai 23. elokuuta 2013

Ajatuksena Blogi

Mulla on ollut pitkään mietinnässä Blogin kirjoittaminen, mutta jotenkin ajatus siitä että kirjoitan tätä tutuille, kuin tuntemattomillekin on ollut mietinnän aihe. Kuitenkin tänään muutaman lahjan etsinnän jälkeen pysähdyin jääteelle Roberts Coffeeseen ja avasin IPadini. Surfasin Osoitteeseen Blogger.com ja rupesin luomaan jotakin minulle tuntematonta.
Minulla on nuorempana ollut päiväkirjoja joita kirjoitin tiuhaan tahtiin, mutta viimeaikoina kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, joten kirjoittamisessa on kehitettävää. Uskon tämän paranevan vain ja ainoastaan kirjoittamalla.


Lukiessani monia Blogeja jotka kaikki ovat omalla tavallaan erilaisia, nautin siitä kun jotkut kertovat elämästään jotkut taas ovat päättäneet kertoa enemmän asuistaan ja muusta kuvien avulla. Arvostan jokaista lukemaani blogia juuri niiden erilaisuuden takia. Näin ollen päätin luovani itselleni tämän blogin, vaikka elämäni yksityiskohdat täällä eivät ole juuri se pääaihe uskon, että kiinnostuksen kohteita riittää moneen makuun. 



Tietysti minulle aivan uutta on myös tämän Blogin käyttö, joten yrittäkää kestää tätä. Itsestäni lisää kerron seuraavassa postauksessa.

Marika :)





2 kommenttia: